Mitä ihmettä minä olen tullut tekemään?

Uusien vertaismentoreiden kouluttaminen

Uusi lukuvuosi on alkanut ja sen myötä olen saanut olla jälleen kouluttamassa uusia vertaismentoreita. Ja jos olen aivan rehellinen, aika moni koulutukseen tuleva taitaa ensimmäisenä päivänä miettiä jotakin tämän suuntaista:

”Mitä ihmettä minä olen tullut tekemään?” 🙂

Lähes poikkeuksetta osallistujat eivät vielä oikein tiedä, mihin ovat tulleet tai mitä heiltä odotetaan.  Esimies on kenties kysynyt heitä suoraan tehtävään tai jossakin kokouksessa on kiinnostuneita pyydetty ilmoittautumaan, mutta sen tarkempaa tietoa osallistujilla ei yleensä ole.

Ja yhtäkkiä edessä on koulutuspäivä, jonka jälkeen pitäisi vielä perustaa oma mentoriryhmä.

Ei ehkä ihan pieni tehtävä.

Ensimmäinen päivä on sopiva sekoitus teoriaa ja käytäntöä

Ensimmäisen koulutuspäivän tavoitteena ei ole tehdä osallistujista valmiita vertaismentoreita. Eikä se oikeastaan olisi edes mahdollista.

Päivän aikana tutustutaan vertaismentoroinnin perusteisiin, pohditaan vertaismentorina toimimista ja kokeillaan erilaisia harjoituksia ja työskentelytapoja. Teorian lisäksi pitää siis päästä kokeilemaan. Miltä tuntuu olla itse osallistujana? Miltä tuntuu, kun joku kysyy sinulta kysymyksen, johon et ole osannut itse vastata? Entä miltä tuntuu ohjata keskustelua?

Näitä asioita on vaikea oppia pelkästään kuuntelemalla.

Toki on tärkeää myös jättää aikaa työn ihan konkreettiselle aloittamiselle, niin että koulutuksen yhteydessä pystyy yhdessä muiden osallistujien kanssa pohtimaan mm:

Miten löydän ryhmälleni osallistujat?
Milloin ryhmä kokoontuu?
Miten ensimmäinen tapaaminen kannattaa aloittaa?

Kouluttajana parasta ovat oivalluksen hetket

Tälläkin kertaa päivän aikana kuului paljon naurua, keskustelua ja hyviä pohdintoja. Ja, rehellisesti sanottuna, minä nautin siitä! Kouluttajana on nimittäin ihan parasta huomata hetki, jolloin jonkun päässä alkaa tapahtua.

Sen huomaa usein kysymyksistä.

”Miten tämä toimisi meidän työyhteisössämme?”

”Entä jos ryhmässä joku ei halua puhua?”

Nämä kysymykset kertovat minulle siitä, että ajatustyö on käynnissä. Minua ei enää “vain kuunnella”, vaan asioita peilataan jo omaan työhön ja tulevaan mentoritoimintaan. 

Ja tälläkin kertaa innostus oli suorastaan käsin kosketeltavaa!

”Ryhmän vetäjän ei tarvitse olla yli-ihminen”

Päivän päätteeksi sain palautteen, joka jäi erityisesti mieleeni:

”Kouluttaja oli hyvällä tavalla vertainen, sai itsekin mallia, ettei ryhmän vetäjän tarvitse olla mitenkään yli-ihminen!”

Ihanaa ja mieltä lämmittävää! Juuri siksi, että tuossa palautteessa on jotakin hyvin olennaista myös siitä, miten itse haluan kouluttaa.

En halua seistä kouluttajana osallistujien yläpuolella kertomassa, miten asiat tehdään oikein.

Haluan olla asiantuntija, joka jakaa omaa osaamistaan – mutta samalla olla valmis kuuntelemaan, kysymään ja oppimaan. Aivan kuten vertaismentoroinnissakin!

Sillä vertai­smentorin ei tarvitse olla yli-ihminen.

Hänen ei tarvitse tietää kaikkea eikä ratkaista muiden ongelmia.

Hänen tehtävänsä on mahdollistaa keskustelu, auttaa ryhmää ajattelemaan ja luottaa siihen, että ryhmässä on jo paljon osaamista.

Sillä, yhdessä olemme enemmän. 🧡