10 sekunnin oivallus

Kysyn usein mentorointitapaamisen tai koulutuksen lopuksi: ”Mitä viet mukanasi tästä tapaamisesta?”

Näin tein myös muutama viikko sitten.

Vastaukset  usein vaihtelevat. Joku nostaa esiin konkreettisen menetelmän, toinen oman oivalluksensa. Tällä kertaa yksi oivallus nousi esiin useamman osallistujan vastauksissa.

Puhuin siitä, miten usein kuulemme toista ihmistä, mutta emme malta pysähtyä todella kuuntelemaan.

Oppilaskohtaamisissa, vertaismentoroinnissa tai huoltajatapaamisissa me opettajat haluamme usein auttaa. Siksi saatamme esittää saman kysymyksen uudelleen eri tavalla tai kiirehtiä jatkokysymyksiin, vaikka toinen ei ole ehtinyt vastata edes ensimmäiseen.

Hyvä tarkoitus, mutta mitä tapahtuu kuuntelemiselle?

Entä jos kokeilisimmekin joskus 10 sekunnin sääntöä?

Kun olet esittänyt kysymyksen, odota. Anna toiselle rauhassa aikaa ajatella ja muodostaa oma vastauksensa. Älä täytä hiljaisuutta uudella kysymyksellä, tarkennuksella tai omalla ehdotuksellasi.

Kymmenen sekuntia tuntuu aluksi todellakin (!) yllättävän pitkältä. Kokeile vaikka! 🙂

Hiljaisuus voi tuntua kiusalliselta ja meillä saattaa olla kova tarve täyttää se. Kun odottamista harjoittelee, huomio alkaa kuitenkin vähitellen siirtyä omasta kysymisestä toisen kuuntelemiseen.

Viime viikon tapaamisessa oivalluksia syntyi puolin ja toisin! Osallistujat tunnistivat 10 sekunnin säännön tarpeelliseksi ja halusivat kokeilla sitä omassa työssään. Minä puolestani oivalsin, kuinka tärkeää tästä aiheesta on muistuttaa yhä uudelleen.

Kirjasin itselleni muistiin, että haluan nostaa aidon kuuntelemisen tärkeyden esiin jatkossakin koulutuksissa ja mentorointitapaamisissa.

Sillä vuorovaikutuksen ammattilainenkin tarvitsee välillä muistutuksen siitä, että kuunteleminen ei ole pelkästään hiljaa olemista. Se on myös, ja  erityisesti, toiselle tilan antamista.

Joskus jo kymmenen sekuntia voi muuttaa keskustelun suunnan.